keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Silmänliiketutkimus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Havainnoimasi asiat vaikuttavat käyttäytymiseesi, vaikka et sitä itse tiedostaisikaan.

Kyselytutkimukset ovat hyviä työkaluja, mutta niissä on se vika, että ne perustuvat muistiin, mielikuviin ja rooleihin. Silmänliiketutkimus perustuu tositapahtumiin.



keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Lasit päähän ja ostoksille

Myymälöissä aistitaan korvilla, nenillä ja sormilla. Tärkein aisti kaupassa on kuitenkin näköaisti. Sen avulla tehdään eniten ostopäätöksiä, eivätkä siltä piiloon jäävät tuotteet putoile ostoskoreihin.

Ostajan muistikuvat näkemistään asioista ovat hatarat, usein lähes olemattomat. Onneksi on olemassa lasit, jotka taltioivat tarkasti mitä kauppareissulla havainnoidaan.

Joten jos haluat tietää mitä myymälässä nähdään, laita asiakkaalle lasit päähän ja lähetä hänet ostoksille.


Kuvassa esimerkki, miltä tutkimuksen perusteella tehty pohjakarttakuva myymälästä voisi näyttää.


torstai 10. marraskuuta 2016

Silmänliikekamera paljastaa huijarit

Aina löytyy vastaajia / testihenkilöitä, jotka haluavat johtaa tutkijoita harhaan. Lomaketutkimusten kohdalla voi jokunen humoristihuijari pujahtaa tarkastusseulan läpi. Silmänliiketutkimuksen analyysissä ei.

Silmänliiketutkimuksessa kiinnostavinta on tietää, mihin ihmiset kiinnittävät huomiota ensimmäisen vajaan sekunnin aikana. Siinä ajassa ihmisten katseita ohjaavat kontrastit ja sommittelu, ei oma tahto. Näin huijaamismahdollisuus on hyvin pieni.

Silti pienen pieni osa koittaa vääristää tuloksia jäämällä tuijottamaan jotain yhtä kohtaa. Nämä jäävät kuitenkin kiinni viimeistään analysointivaiheessa. Vaikka eivät sitä itse tajua.


tiistai 3. toukokuuta 2016

Kuinka alas alallamme voi vajota?

Joku ilmeisesti käyttää tämänkin tutkimuksen tuloksia. Voi voi.

Taustakysymyksissä oli tärkeitä juttuja. Oma suosikkini löytyy viimeiseltä riviltä.


Täysin kuvitteellinen dialogi tutkimuksen suunnitteluvaiheesta:

-"Mitä luulet, kannattaisiko lomake käännättää käännös- tai tutkimustoimistolla?"
-"Hehheh, no ei todellakaan. Onhan netissä vaikka mitä käännöstyökaluja."



-"No hyvä. Säästetään rahaa ja saadaan parempi kate"


-"Joo, mikä tässä voisi mennä vikaan."

  

 -"Hei, täältä tulis vielä nämä lisäkysymykset."


-"Laittoikohan se jo nää lisäkysymykset. Hmm. Parempi laittaa uudelleen, ettei ainakaan jää pois. Joo, tohon 'pakko vastata' -kohtaan kanssa ruksi"



perjantai 22. huhtikuuta 2016

Mainiota mainontaa

Viime sunnuntain Hesarin sarjakuvasivut yllättivät.


Hyvin toteutettu Lidlin mainos on löytänyt tiensä hienolle paikalle.

Silmänliiketutkimus paljastaisi kuinka paljon mainos sai huomiota ja miten hyvin sanoma ja mainostaja nousivat esiin. Miten on Lidl, laitetaanko toimeksi?

tiistai 23. helmikuuta 2016

Ylellä juttuja silmänliiketutkimuksesta

Tällä kertaa minun ei itse tarvitse kirjoittaa tekstiä, Yle teki sen puolestani: Linkki

Liikkuvaa kuvaa on tarjolla 24.3.2016 asti täällä: Linkki