maanantai 12. lokakuuta 2015

Vasen yläkulma

Minulta kysytään usein eri mainospaikkojen toimivuudesta. Esimerkiksi printtimainonnan kohdalla oletetaan katseiden lähtevän liikkeelle vasemmasta yläkulmasta. Sieltä länsimaalainen ihminen on tottunut tekstiä etsimään.

Jos Tutkimustoimisto Puosi olisi matkanjärjestäjä, se ei haluaisi pientä ilmoitustaan vasempaan yläkulmaan. Iso ilmoitus tulisi toki tuoltakin huomatuksi.

Luvut kertovat kuinka moni testihenkilöistä katsoi mainosta seitsemän sekunnin katselun aikana.


2 kommenttia:

  1. Eli voidaan todeta että pieni ei pärjää isojen joukossa

    VastaaPoista
  2. Iso saa usein paremmin huomiota. Koon ohella ulkoasulla on suuri merkitys.

    Mutta pienestäkin mainoksesta voi olla suuri hyöty. Ihmiset, jotka tapaavat hekea tietoa sanomalehtien matkailusivuilta (yllättävän moni niin tekee) skannaavat usein tällaisen aukeaman kokonaan läpi. Siinä kohtaa astuu ratkaisevaan rooliin mainoksen ulkoasu ja kiinnostava sisältö.

    VastaaPoista