Orjatori voitti ja Sue tuli kakkoseksi. Ne olivat nimittäin silmänliiketutkimuksen mukaan kaksi nopeimmin huomattua ilmoitusta Karmarockin käsiohjelmassa.
Vai on farkkushortsit kiinnostavampi asia kuin Tutkimustoimisto Puosi. Eikö tutkimus olekaan maailman seksikkäin toimiala? Ja mikä tuossa Orjatorissa nyt niin ihmeellistä on? (Vastaus: Selkeä ja yksinkertainen toteutus sijoitettuna lähelle pääasiaa, eli itse sikaa).
Onneksi Tutkimustoimisto Puosin ilmoitus oli kuitenkin viiden sekunnin katselun jälkeen edes viidenneksi nähdyin ilmoitus. Taakse jäivät mm. sellaiset raskassarjalaiset kuin Rec Room ja Porispere.
perjantai 17. elokuuta 2012
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Rock!
Tutkimustoimisto Puosi osti mainoksen Karmarockin ohjelmalehteen.
Ja grillasi tapahtumassa Olavi Uusivirran tahtiin. Koska videota ei ainakaan toistaiseksi löydy Youtubesta, käy katsomassa se vaikka Tutkimustoimiston fb-sivuilta: Grillausta Uusivirran tahtiin.
Luulin, että Tutkimustoimisto Puosi olisi Suomen ainoa tutkimusyritys, joka sponsoroi rockfestivaaleja. Mutta löytyy toimistojen joukosta näköjään muitakin kulttuurin ystäviä (Research Insight Finland tuossa Soundin yläpuolella).

torstai 21. kesäkuuta 2012
Silmät saavat mielen liikkeelle
Kun ihmisiltä kysytään vaikuttaako mainonta heidän ostopäätöksiinsä, niin yhdeksän kymmenestä vastaa ei. Meillä kuolevaisilla on tapana vastata kysymyksiin vastauksilla, joiden me luulemme tai joiden me haluaisimme olevan totta. Ja kuka sitä nyt haluaisi olla mainonnan uhri.
Neuromittaus on yksi tapa päästä selville siitä, mitä ihmisen tiedostamattomassa mielessä tapahtuu esimerkiksi mainoksia katsottaessa. Neuromittauksen suurin puute on se, ettei se osaa kertoa miksi ihmiset reagoivat tietyllä tavalla.
Myös silmänliiketutkimus mittaa osittain tiedostamattomia ja tahdosta riippumattomia asioita. Silti silmänliiketutkimus voi vastata myös kysymykseen miksi/miksi ei. Yksinkertaistettu esimerkki: Kampanja epäonnistui kasvattamaan mainostajan tunnettuutta odotetulla tavalla ja silmänliiketutkimus kertoo, että juuri kukaan ei katsonut mainostajan nimeä. Eli tunnettuus ei kasvanut, koska mainostajaa ei huomattu.
Seuraava suuri askel suomalaisessa markkinointitutkimuksessa otetaan ensi elokuussa. Silloin alkavassa projektissa selvitetään neuromittauksen avulla, mitä ihmisten mielissä tapahtuu, kun he katselevat tiettyjä kuvia. Ja silmänliiketutkimuksen avulla selvitetään mihin ihmiset katsoivat silloin, kun aivot reagoivat.
Syksyllä saadaan siis neuromittauksen ja silmänliiketutkimuksen yhdistämisellä vastaukset kysymyksiin mitä tapahtuu ja miksi tapahtuu. Tätä kannattaa odottaa.

lauantai 5. toukokuuta 2012
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
16 prosenttista tietoa sisältävää mainontaa
Ihmisiltä on siis kysytty kuinka paljon he tietävät eri viestimien ympäristövaikutuksista ja 16% vastaajista on laittanut rastin kohtaan erittäin paljon tai melko paljon.
Ensinnäkin: Entä sitten? 16%?
Toiseksi: Jos tällä tavalla saataisiin pätevästi selvitettyä suomalaisten tietotaso asioista, niin elämä olisi paljon helpompaa esimerkiksi opettajille (ja Tutkimustoimisto Puosille).
Yo-kokeissakin voisi kysymykset olla tyylillä: Mitä tarkoitetaan tuottavuudella, ja miten yhtäältä paperitehdas ja toisaalta parturiliike voivat parantaa tuottavuuttaan?
Vastausvaihtoehdot:
a) tiedän asian erittäin hyvin
b) tiedän asian melko hyvin
c) en tiedä asiaa hyvin enkä huonosti
d) tiedän asian huonosti
e) tiedän asian erittäin huonosti
f) en osaa sanoa.
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Silmänliiketutkimus paljastaa: Arajärven tuijotus oli aivan normaalia käytöstä
Yllä olevaa kantta katsoi vain 4 mieshenkilöä, mutta otsikko tullee silti todistetuksi jo tälläkin vastaajamäärällä.
Miksi silmänliiketutkimus on niin hyödyllinen ja hyvä tapa tutkia esimerkiksi mainoksia, pakkauksia, lehtiä, nettisivuja, konsolipelejä, tietokoneohjelmistoja ja vaikka mitä muuta? Syitä on paljon, mutta tässä joitakin:
- Tuloksiin ei vaikuta se, millainen ihminen vastaaja haluaisi olla tai millasen kuvan hän haluaa itsestään antaa.
- Tuloksiin ei vaikuta se, haluaako ihminen olla kohtelias tai epäkohtelias vastaaja.
- Tulokset ovat kerrankin ihan oikeaa faktaa.
- Tuloksista on lähes poikkeuksetta enemmän hyötyä kuin perinteisistä markkinointitutkimuksista.
- Tulokset ovat konkreettisia ja niiden pohjalta voi tehdä päteviä toimenpidesuosituksia.
Alimmat kuvat perustuvat 47 naisen katseisiin. Niinistön "alaraajoja" katsoi siis 22% naisista.
perjantai 6. huhtikuuta 2012
Tekivätkö helsinkiläiset Tampereesta haluttavan?
Tamperelaiset saivat vettä vähättelymyllyynsä toissapäivänä
julkaistusta Taloustutkimuksen Muuttohalukkuus 2012 -tutkimuksesta. Tampere
voitti muuttohalukkuudessa muut, sillä 31% suomalaisista voisi kuvitella
muuttavansa Tampereelle.
http://www.taloustutkimus.fi/ajankohtaista/?x1541726=2486678
Olisi mielenkiintoista nähdä, miten eri kaupungeissa asuvat
ihmiset ovat tutkimukseen vastanneet. Oma arvioni on, että Tampereen voitto on
pitkälti helsinkiläisten ansiota. Oletan, että moni helsinkiläinen on valinnut
Tampereen kaupungiksi, johon voisi muuttaa. Jos siis pitäisi muuttaa, ja joku
kaupunki on pakko valita. Ehkä Tampere on vaihtoehdoista usealla
helsinkiläiselle sitten se vähiten paha. Ja helsinkiläiset eivät ole pieni
vastaajajoukko, sillä he edustavat noin 11% suomalaisista. Heidän vastauksillaan
on vaikutusta lopputuloksiin.
Kirjoitus perustuu arvauksiin, koska käytössäni ei ole
tutkimusdataa. Voin korjata arvauksiani, mikäli joskus saan parempaa tietoa asiasta.
Loppuun vielä ihan oikeata faktaa siitä, miten ihmiset toimivat.
Loppuun vielä ihan oikeata faktaa siitä, miten ihmiset toimivat.
Muuttoliike maan sisällä vuonna 2010:
Helsinkiin 29 922 ihmistä
Tampereelle 13 722 ihmistä
Turkuun 10 229 ihmistä
(Tilastokeskus)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)